D5df12b5 47d1 4894 b40d fae948262920

Make business travel great again

Jokainen työkseen matkustava tietää, että liikematkustukseen aiemmin liitetty hohto karisi viimeistään, kun yritykset siirtyivät säästösyistä käyttämään turistiluokkaa pitkilläkin lennoilla.

J

okainen työkseen matkustava tietää, ettäliikematkustukseen aiemmin liitetty hohto karisi viimeistään, kun yritykset siirtyivät säästösyistä turistiluokkaa pitkilläkin lennoilla. Ellei se mennyt jo kireiden turvatarkastusten myötä tai iltamyöhällä kotiinpalatessa taksijonossa palellessa. Matkustukseen liittyvät kustannukset ovat yrityksen suurimpia muuttuvia kuluja. Tyypillisesti seurataan käytettyjä euromääriä, valveutuneemmat seuraavat myös lento- ja majoitushintojen kehitystä. Nämä ovat hyviä tunnuslukuja, jotka kuitenkin kertovat vähän matkustajan kokemasta rasituksesta. Uudesta sukupolvesta tiedetään, että vaikka työn ja vapaa-ajan raja himmenee yhä parempien työvälineiden ja yhteyksien vuoksi, omaa ja perheen parissa vietettävää aikaa ei olla valmiita uhraamaan vain siksi, että matkustusohje edellyttää sunnuntailähtöä, koska suora lento maanantaina tulisi kalliimmaksi. Viisas työnantaja punnitsee, millä toimenpiteillä hyvinvointia voidaan lisätä ja antaa tilaa myös yksilöllisille tarpeille ja toiveille silloin, kun ne eivät ole ristiriidassa yrityksen edun kanssa. Liikematkustus on murroksessa. Hinnoittelu on vapautunut, jakelukanavat monipuolistuneet, järjestelmät kehittyneet. Rutiineja voidaan hoitaa jo reissun päällä ja mikäli kuitteja vielä tarvitaan, ne voi skannata ja kohdentaa matkalaskulle heti kulun synnyttyä. Parhaat sovellukset tukevat matkustajaa koko matkan kotiovelta kotiovelle. Kuka teidän organisaatiossanne vastaa siitä, että reissuunlähtö olisi taas mukavaa?

Sari Viljamaa toiminnanjohtaja, Suomen Liikematkayhdistys ry FBTA

www.fbta.net Mainos